keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Lehtijuttu neuleen nyppyyntymisestä

Käväisin viikonloppuna kylässä naapurikaupungissa  ja minulle oli säästetty lehtijuttu, joka kertoi vaatteiden ja erityisesti neuleiden nyppyyntymisestä.....etenkin niiden neuleiden, jotka nyppyyntyvät ensimmäisellä käyttökerralla.
Lehtijuttu perustui tietokirjailija Rinna Saramäen haastatteluun.


Aika moni meistä on törmännyt halpisneuleeseen, joka tosiaankin nyppyyntyy jo ensinmäisellä käyttökerralla. Vaate voi myös nyppyyntyä ensinmäisessä pesussa, tai kutistua, levitä leveyssuunnassa tai sitten päästää väriä ja tulla pesukoneesta haalistuneena.

Halpavaatemerkit suoltavat jatkuvana virtana huonolaatuista tavaraa ja me kuluttajat emme tiedä ostaessamme, että onko vaate laadultaan huono vaiko ei.

"Vaatteen halpaa ja kallista hintaa on helppo vertailla, sitä, kestääkö vaate kulutusta vai ei, on vaikeampi tietää. On todennäköistä, että halpa vaate ei kestä, mutta kallis vaate voi yhtä hyvin olla heikkolaatuinen", Saramäki sanoo.





Lehtijutun tarinassa seikkailee ensimmäisessä käyttöpäivässä nyppyytynyt neuletakki.

Tähän neuletakkiin käytetyn kuidun on joku tehdas tehnyt jossain päin maailmaa. Akryyli ja polyester ovat tekokuituja ja villa on peräisin eläimestä. Joku on ehkä keritsenyt lampaan etelä-amerikassa.
Kuidut on sen jälkeen  kehrätty langaksi, joku toinen tehdas on voinut värjätä langan. Värjäystä ei suinkaan ole tehty luonnonväreillä vaan kemikaaleilla, vettä käyttämällä ja ties millaisissa olosuhteissa.

Lopulta lanka on kudottu neuleeksi, joko suoraan tietyn muotoisiksi kappaleiksi tai sitten neuletakin osat on leikattu neulelevystä. Sitten se kootaan, viimeistellään, laputetaan ja laitetaan pakettiin tai muovipussiin.
Neuletakki matkaa logistiikkaketjun mukana tänne Suomeen, jonkin halpavaateketjuliikkeen vaatetankoon.



Joku ostaa sen, ihastuu kauniiseen väriin ja illalla huomaa, että juuri hankittu neuletakki on jo iltaan mennessä nyppyyntynyt etukappaleelta ja hihojen sisäsaumoista. Neuletakki on jo vanhan ja kuluneen näköinen. Ehkä takki jää vaatekaapin kätköihin, ehkä joku käyttää sitä silti tai neuletakki voi mennä kirpparikassiin saman tien tai jopa roskiin. 
Kaikki se useiden ihmisten työ, luonnonvarojen käyttö, kuljetuksiin käytettävä polttoaine, kaikki aivan turhaan!




Olen muistuttanut asiakkailleni ja nuorisolleni, että SÄÄSTÄKÄÄ KAIKKI VAATE- JA KENKÄOSTOSTEN KUITIT!
Kuluttajasuojalain mukaan meillä on oikeus palauttaa tuote kuuden kuukauden sisällä jos se on mennyt rikki tai on pesussa mennyt pilalle, vaikka oikeita pesuohjeita on noudatettu.

"Lain mukaan myyjä vastaa virheestä, joka on ollut tavarassa ostohetkellä, vaikka virhe ilmenisi vasta myöhemmin. - Kun virheen havaitsee, siitä on otettava mahdollisimman pian yhteys myyjään, Kuluttajaviraston viestintäjohtaja Laura Salmi neuvoo."

Eli jos talvitakin vetoketju hajoaa kahden viikon kuluttua, kulutettuihin farkkuhin tulee viikossa reikä, nepparit eivät toimi, vaate kutistuu ensimmäisessä pesussa, purkaantuu, nyppyyntyy tai kiertyy vinoksi, niin viekää takaisin liikkeeseen, josta se on ostettu. Tässä vaiheessa se kuitti olis hyvä juttu.

Muutuisiko halpavaatevalmistajien  toimintaideologia, jos me palauttaisimme aina kaikki virheelliset vaatteet? Jos yht´äkkiä emme enää hyväisyisikään huonoa laatua....

Rinna Saramäki kertoo lehtijutussa: "- Ennustan, että nyt on tultu kulminaatiopisteeseen. Vaatemarkkinat tulevat eriytymään nykyistä vielä halvempiin vaatteisiin, lähinnä kertakäyttövaatteisiin ja toisaalta vaatteisiin, joihin investoidaan samoin kuin polkupyörään tai jääkaappiin. Vaatealan yritykset ryhtyvät perustelemaan, miksi heidän tuottamansa vaate on toista kalliinpi."

...ja PS. Rinna Saramäki kirjoittaa parhaillaan uutta kirjaa vaatteiden laadusta ja kirja ilmestynee vuoden lopulla. Jos et ole vielä lukenut 2013 ilmestynyttä kirjaa "Hyvän mielen vaatekaappi", niin lukaise...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti