sunnuntai 23. elokuuta 2015

Lomalta paluu ja elämänmuutos




 Nyt se sitten loppui; TV:n orjuus!

Antennijohto matkasi loman alkuviikolla Karin mukana naapurikaupunkiin ja nyt koitan aloitella
uudenlaista elämää ilman karmaisevaa aikavarasystävääni, televisiota. 

Telkkarin katselu lähti totaalisesti lapasesta joskus kevättalvella ja paljon asioita jäi tekemättä 
tai siirtyi aina eteenpäin telkkarin tuijottelun vuoksi. Yrittäjän 10 tunnin työpäivät antoivat muka syyn viettää koko illan nojatuolissa puolinukuksissa istuen ja  katsellen toinen toistaan hölmömpien tositeeveiden tarjontaa.

Nyt luen iltaisin kirjaa, kuuntelen musiikkia, siivoan, teen ruokaa (jee!), hoidan yrityksen paperiasiat ajallaan, kastelen kukkia säännöllisesti, pidän yhteyttä ystäviini, pidän kirpparilooshia ja ennen kaikkea: PÄIVITÄN BLOGIA ehkä enemmän kuin silloin tällöin.

No juu, voihan ohjelmia katsoa netistäkin, mutta sitä en ole koskaan aiemminkaan tehnyt ja antennijohdon poisvienti oli lähinnä symbolinen teko. 
Olen myös innostunut ja utelias kokemaan millaista elämä on ilman tv:tä!

Sen verran annoin itselleni armoa, että johto tulee takaisin siksi aikaa, kun "Vain elämää"-jaksot kestävät ja lähtee sitten taas takaisin takavarikointikotiinsa.






Loma on siis ohi ja huomenna alkaa taas arki ja uusia kuvioita on tulossa ja  uusia yhteistyömahdollisuuksia. 
Maanantai alkaa talvitakin kaavoituksella.  Villakankainen, raglahihainen talvitakki pystykauluksella, napeilla ja isoilla taskuilla on tilattuana ja protokappaleiden olisi oltava valmiina syyskuun muotinäytökseen. 



Muutama kuva vuosien takaisista tilaustöistä.



Tässä ihana tummanharmaasta, paksusta huopamaisesta villakankaasta tehty takki ystäväkaimalleni. Takin pohjakaavana on käytetty 50-luvun lehdessä ollutta talvitakin kaavaa, jota on hieman muokattu ja asiakkaan toivomuksesta etureunan kiinnitys on toispuoleinen piiloversio ja isoilla neppareilla kiinnittyvä. Muistaakseni sivusaumoissa on taskut.






Tämän takin tein aika monta vuotta sitten tyttärelleni. Materiaalina on paksu, sarkamainen villakangas. Malli on tyköistuva ja poimutuksia on paljon: hihansuissa, taskuissa ja korkea kaulus on poimutettu "lyttyyn". Nappeina on tyttären isän käsintekemät  isot puunapit. Takkia ei ole käytetty enää viime aikoina ja kumpikaan meistä ei raaskinut myydä takkia kirpparilla eli takki on tällä hetkellä minulla odottamassa.... Takki on kokoa noin 42 ja tehty 174 cm pituiselle.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti