keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Riikan mekon silkkikankaassa kasvaa kukkia






Heinäkuu oli juhlien aikaa. Valmistin Riikalle mekon Riikan siskon hääjuhlaan. 

Riikka oli alustavasti käynyt ystävänsä kanssa Eurokankaassa katsomassa kangastarjontaa ja liukuvärjätyn pitsikankaan lisäksi tämä kukallinen silkkikangas oli mieleinen. Kävimme vielä yhdessä katsastamassa valikoiman ja päädyimme lopulta monen tovin jälkeen Riikan ensimmäiseen valintaan. Eurokankaassa oli kyllä kankaita, mutta todella vähän varteenotettavia vaihtoehtoja.







Kankaassa oli noin 120 cm:n pituinen painokuvio ja malli piti suunnitella sen mukaan. Kangas oli myös ohut ja harsomaisen keveä, joten mikään vartalonmyötäinen malli ei sopinut. Alustavissa suunnitelmissa oli tehdä mekko pitkittäisleikkaussaumoilla, mutta kankaan kuviot estivät senkin idean. 
Riikka halusi mekkoon pienet hihat ja neliön muotoisen pääntien. Kevensin neliötä kaarevilla kulmilla ja jo senkin takia, että en uskonut terävän kulman kestävyyttä hauraassa kankaassa. Tukikankaan käyttöä rajoitti puolestaan kankaan läpikuultavuus.





Kangas on Roberto Cavallin kokoelmasta ja 100 % silkkiä. Kapeat pitkittäiset kultanauhat kulkevat tasaisesti läpi koko kankaan leveyden ja antavat pinnalle ylellisen ilmeen. Kukkien väritys on voimakas: oranssia, turkoosia ja mustaa. Vuorikankaaksi valitsimme samansävyisen vaaleanruskean viskoosivuorikankaan korostamaan silkkikankaan omaa väriä.







  


Kankaan painokuvion yläreuna oli täynnä pieniä kukkia ja siitä tuli sopivasti mekon yläosa ja hihat. Painokuvion alareuna puolestaan oli isompaa ja erillaisempaa kukkakuviota, joten siitä tuli helmaosa. Helma on leveä ja kävellessä liehuu mukavasti. 

Valmistin myös pienen iltalaukkutyyppisen pussukan rannelenkillä samasta kankaasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti