sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Housuhame, pyöräilijän pelastus


Kesän 2014 MerenNeito-malliston uutuus on housuhame.


Idea housuhameeseen tuli ystäväni Mian hame-polkupyörä-yhdistelmästä. Mia pitää lyhyitä legginssejä hameen alla pyöräillessä, niin on kuulemma hieman turvallisempaa ja mitään ei vilahda. Minusta ratkaisu on aika kuuman oloinen kesällä ja mietin, mikä muu vaate olisi kuin hame, mutta pyöräillessä turvallinen ja kesähelteellä vilpoinen.
No sehän on tietty pellavainen housuhame!




Housuhameesta piti tosiaankin saada enemmän hameen näköinen ja vielä niin, että seistessä vaate näyttäisi hameelta. Pituus saisi olla pidempi kuin shortseissa, mutta kuitenkin polven yläpuolelle. Housuhame olisi A-linjainen ja tyttömäinen eikä missään nimessä kasaritantta!









Seuraavaksi tuli haasteita kaavoituksessa. Mistä saada hyvä peruskaavan pohja, kun housuhameita ei tule kaavoitettua joka vuosi ...kymmen. Onneksi vanhasta 70-luvun lopun koulukansiota löytyi hyvä piirrosohje ja sitä käytin pohjana ja tein pieniä muutoksia. Mitoituksen pidin samana kuin MerenNeito-malliston housuissa on. Vyötärölle laitoin kuminauhan ja taskua harkitsimme Annikin kanssa ja päädyimme yhteen vetoketjulliseen taskuun. Siellä voisi pitää avaimia tai puhelinta.
           

Kuvassa XL-nuken päällä XL kokoinen housuhame. Tässä ei helma ihan näytä A-linjaiselta, sillä nuken vyötärö on aika iso. Harsopaita on joku proto, jonka puin nukelle kun muutakaan ei ollut. Se näyttääkin ihan hyvältä yhdistelmältä ja voisinpa kokeilla tehdä tosi lyhythihaisen harsopaidan kokeilukappaleen lähipäivinä. Minulla on myös värikästä ruudullista harsopellavaa...ryppypellavaa...kumpaa tämä nyt sitten onkaan.

Housuhametta tehdään myös punaisena muutama kappale kokeeksi, varmaankin jo ensiviikolla ja sitten vaan jäämme odottelemaan tämänkin uuden mallin vastaanottoa ja asiakkaiden mielipiteitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti